Postuumisti julkaistu yllättävä ja iloisen aistillinen Elokuussa nähdään on syvällinen mietelmä itsensä löytämisestä ja rakkauden mysteereistä.
Ana Magdalena Bach istuu yksin laguunin sinisen veden äärellä ja miettii hotellin baarin miehiä. Hän on ollut onnellisesti naimisissa jo vuosikausia, ja silti hänet valtaa vastustamaton halu olla edes hetken joku toinen. Joka elokuu Ana matkustaa lautalla saarelle, jonne hänen äitinsä on haudattu, ja ottaa yhdeksi yöksi aina uuden rakastajan. Salsan ja boleron, viettelijöiden ja huijareiden täyttäminä huumaavina Karibianmeren iltoina Ana Magdalena ajautuu vuosi vuodelta yhä syvemmälle halujensa vietäväksi ja yhä lähemmäs sisimmässään piilevää pelkoa.
Kolumbialainen Gabriel García Márquez (1927–2014) on maailmankirjallisuuden vaikutusvaltaisimpia ja rakastetuimpia kertojia. Hänet tunnetaan etenkin maagisen realismin uranuurtajana. Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982 saanut kirjailija oli paitsi romaanikirjailija, novellisti, esseisti, elokuvakriitikko ja käsikirjoittaja myös intellektuelli, joka käsitteli kriittisesti aikamme suurimpia ongelmia. Postuumisti julkaistu aistillinen Elokuussa nähdään julkaistaan yli 30 kielellä. Se on odottamaton lahja lukijalle yhdeltä suurimmista kirjailijoista, joita maailma on koskaan tuntenut.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510510186
- Tuotekoodi 9789510510186
- Kirjoittajat Gabriel García Márquez
- Kääntäjät Jyrki Lappi-Seppälä
- Kannen suunnittelijat Jon Gray / gray 318
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Espanja
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus; Kerronnallinen aihe: rakkaus ja ihmissuhteet; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 06.02.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä E-kirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Avainsanat naiset; kuolema; avioliitto; rakkaus; ikääntyminen; saaret; uskottomuus; karibianmeren alue
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi En agosto nos vemos
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 3.0
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Johnny Kniga, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HelsinkiWSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- Sivumäärä (Kovakantinen) 115
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.