Everyday English 4 -kirjan pääpaino on suullisen kielitaidon kehittämisessä ja keskusteluharjoitukset kannustavatkin opiskelijaa käyttämään kieltä rohkeasti.
Kirjassa syvennetään englannin rakenteiden ja sanavaraston osaamista sekä jatketaan suullisen kielitaidon kehittämistä runsaiden harjoitusten avulla. Kirjan kappaleissa sekä laitetaan ruokaa kotona että syödään ulkona, kunnostetaan kotia, tutustutaan uusiin ihmisiin, opitaan lisää etenkin lentomatkustamisessa tarvittavaa kieltä sekä matkustellaan Singaporessa ja Australiassa. Lukuisat harjoitukset kehittävät kielitaidon eri osa-alueita monipuolisesti. Englanninkielisten maiden kulttuuriin tutustutaan erillisten kulttuuriosioiden avulla.

Eurooppalaisessa viitekehyksessä kirja sijoittuu taitotasolle A2-B1.
- Kustantaja / Valmistaja Otava
- ISBN 9789511366478
- Tuotekoodi 9789511366478
- Alanimike Englantia aikuisille
- Kirjoittajat Anni Holopainen; Christine Silventoinen
- Sarja Everyday English
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Oppimateriaalit: vieraat kielet (muu kuin äidinkieli)
- Vuosi 2020
- Painos 5 (2.-5. tark. p)
- Tuoteryhmä K-kirjat
- Tuotepääryhmä Oppikirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Oppiaine Vieraat kielet – Englannin kieli (Aikuiskoulutus)
- Sivumäärä 303
- Avainsanat englannin kieli
- Kirjastoluokka 89.5
- Kirjastoluokan kirjain K
- Pituus (mm) 237
- Leveys (mm) 184
- Korkeus (mm) 14
- Paino (g) 618
- Brändi Finn Lectura
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Kustannusosakeyhtiö Otava, Uudenmaankatu 10-12, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%

Reviews
There are no reviews yet.