Pyölniittu oli paimiolainen pienviljelijä ja itseoppinut tiedemies. Hän oli ahkera lukija ja kirjoittaja, jonka henkinen työ alkoi 1900-luvun alkupuolella ja jatkui vuoteen 1974 saakka. Kirjoittaminen oli Pyölniitulle elintärkeää hermolepuutusta. Hänen kiinnostuksen kohteitaan olivat luonnontieteet, filosofia, politiikka ja elämä yleensä. Päiväkirjaansa hän kirjoitti ajatuksiaan ja havaintojaan luetuista kirjoista, keksinnöistään ja maailmanmenosta ylipäätään. Pohdinnat siitä, mihin ihmisen tulisi pyrkiä, ja millaista on hyvä elämä, täyttivät lukemattomia arkkeja. Pyölniitun työn tulokset ovat laajuudeltaan häkellyttäviä: maataloustöiden ohessa syntyi toistakymmentä tuhatta arkkia tekstiä ja laskelmia. August Pyölniittu oli poikamies ja eli elämänsä yhdessä kahden sisarensa kanssa Paimion Maljamäessä. Heidän kotinsa on nykyään henkilöhistoriallinen museo.
Kirjan toimittaja Johanna Lehto-Vahtera on turkulaisen Aboa Vetus et Ars Nova -museon johtaja ja museologi, jonka harrastuksiin Pyölniitun perinnön tutkiminen on kuulunut 1990-luvulta lähtien. Hermolepuutusta on kolmas Lehto-Vahteran Pyölniitun käsikirjoituksista toimittama kirja. Hermolepuutusta-kirjan esipuheen on laatinut kirjailija Juha Hurme.
- Kustantaja / Valmistaja Sammakko
- ISBN 9789524833455
- Tuotekoodi 9789524833455
- Alanimike August Pyölniitun ajatuksia
- Toimittanut Johanna Lehto-Vahtera
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Sitaatit, sananlaskut ja sanonnat
- Ilmestymispäivä 01.01.2018
- Vuosi 2018
- Tuoteryhmä Aforismit
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 126
- Avainsanat lyhytproosa; elämänfilosofia
- Kirjastoluokka 10.8
- Pituus (mm) 176
- Leveys (mm) 121
- Korkeus (mm) 16
- Paino (g) 166
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Kustannusosakeyhtiö Sammakko, Puutarhakatu 25, 20100, TURKU
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.