Pesukarhu oli hyväluontoinen eläin, eikä se edes olisi osannut ryöstää kenenkään tavaroita. Mutta se näytti roistolta, koska sen silmien ympärillä oli mustat renkaat ja sen hännässäkin näkyi mustia raitoja, niin kuin vanginpuvussa. Siksi sitä pidettiin varmuuden vuoksi vankilassa. Siellä pesukarhu viihtyi, koska ulkona sitä pelotti. Siksi se sai nimen Vanki.
Eräänä päivänä vankilan ovi unohtui kuitenkin auki. Vanki halusi käväistä pihalla katsomassa tähtitaivasta. Mutta ovi naksahtikin sen perässä lukkoon, eikä Vanki päässyt enää selliinsä. Niin Vanki eksyi metsään. Siellä se tapasi Jäniksen, joka osasi kaiken mutta kaipasi kaveria. Ne ystävystyivät heti… Kirjasta Jänis ja Vanki (2000) tutut hahmot seikkailevat nyt iltasadun mittaisissa, hauskoissa ja salaviisaissa kertomuksissa, Arka pesukarhu ihailee rohkeaa Jänistä, mutta vähitellen Vanki löytää oman tapansa olla vapaa. Yhteisen matkan aikana kasvaa todellinen ystävyys.
Jyrki Kiiskinen on kirjoittanut romaaneja, runokokoelmia ja lastenkirjoja. Niin ikään hän on toiminut suomentajana.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789513152048
- Tuotekoodi 9789513152048
- Alanimike Eläinsatuja
- Kirjoittajat Jyrki Kiiskinen
- Lukijat Jukka Voutilainen
- Kannen suunnittelijat Jukka Lemmetty
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: yleinen
- Ilmestymispäivä 23.07.2007
- Vuosi 2007
- Tuoteryhmä Äänikirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 5
- Kesto 01h:14min:00s
- Avainsanat ystävyys; rohkeus; sadut; eläinsadut; arkuus; jänikset; pesukarhut
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Ladattava äänitiedosto
- Tuotemuodon lisätiedot MP3
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Bazar Kustannus, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKIMinerva Kustannus, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKISangatsu Manga, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKITammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.