”Kerro siitä kesästä käsittelee rakkautta sen monissa eri muodoissa. Mutta se kertoo myös kuolemasta ja kaiken ohikiitävyydestä – siitä, miten elämä menee niin nopeasti. Se on – – lisäksi lupaus siitä, että tapahtuipa mitä tahansa, taikuutta on olemassa.” – Los Angeles Review of Books
Vuonna 2020 keväällä Laran kolme tytärtä palaavat perheen kirsikkatarhalle Pohjois-Michiganiin. Koko perheen poimiessa satoa talteen tytöt pyytävät äitiään kertomaan yhä uudelleen ja uudelleen Peter Dukesta, kuuluisasta näyttelijästä, jonka kanssa Lara jakoi vuosia sitten niin lavan kuin sänkynsä. Kun Lara muistelee menneisyyttään, tyttäret tarkastelevat omaa elämäänsä ja suhdettaan vanhempiinsa – ja joutuvat lopulta uudelleen arvioimaan kaiken, mitä luulivat tietävänsä.
Ann Patchett (s. 1963 Kaliforniassa) on arvostetuimpia kirjailijoita Yhdysvalloissa. Hän aloitti kirjoittajanuransa julkaisemalla artikkeleita lukuisissa lehdissä. Nykyisin hän paitsi kirjoittaa kirjoja pitää myös kirjakauppaa Tennesseessä. Patchettilta on suomennettu aiemmin romaani Hollantilainen talo (2021, suom. Laura Jänisniemi).
*
”Kerro siitä kesästä on täydellinen kesäkirja mökille. Se kuvaa herkällä ja värikkäällä tavalla perhesuhteita ja muistoja ja yhteistä, ohikiitävää kesää. Amerikkalainen Ann Patchett kirjoittaa taitavasti siitä käsittämättömästä tosiseikasta, että äidit ja isätkin ovat olleet kerran nuoria ja hölmöjä.” – Me Naiset
”Joskus lukukokemus on kuin halaus: lämmin ja turvallinen. — Moniääniseen tarinaan on helppo heittäytyä, erityisesti jos olet perhesuhteiden ja tavallisen elämän arvokkuuden ystävä. — Irmeli Ruuskan suomennos on huolellista ja nautinnollista lukea.” – Kotivinkki
”Rauhoittavan kaunista proosaa, eeppisiä sävyjä tavoittelevaa kerrontaa elämästä ja kuolemasta. Carpe diem [henkisessä] romaanissaan Patchett varoittaa lempeästi virvatulten tavoittelusta ja kehottaa tarttumaan onneen, kun se on otettavissa. Silloin jää rakkaus, vaikka aika kiitää.” – Kaleva
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510509845
- Tuotekoodi 9789510509845
- Kirjoittajat Ann Patchett
- Kääntäjät Irmeli Ruuska
- Kannen suunnittelijat Ville Laihonen
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus; Perheromaanit; Kerronnallinen aihe: rakkaus ja ihmissuhteet; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 10.04.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä Muut kaunokirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 344
- Avainsanat näyttelijät; perheet; teatteri; äidit; tyttäret; kotiinpaluu; perhesuhteet; muistelu; nuoruudenrakkaus; yhdysvallat; michigan
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Tom Lake
- Pituus (mm) 221
- Leveys (mm) 143
- Korkeus (mm) 28
- Paino (g) 426
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.