Kimmon matkassa pääsemme seuraamaan aitiopaikalta lukuisten eri eläinlajien elämän tärkeimpiä hetkiä: teerien soidinmenoja, karhuparin lemmenpuuhia, saimaannorppaemon imetystä ja sudenpennun itsenäistymistä. Intiimejä kuvia taustoittavat runolliset ja informatiiviset tekstit, jotka syventävät kunkin eläinlajin tarinaa.
Lähes koskemattomassa luonnossa voimme kuvitella, miten metsot, kuukkelit ja lukuisat Suomen luonnon ikoniset eläinlajit ovat eläneet tällä niemellä jo tuhansien vuosien ajan. Vähintään yhtä kauan kuin ihminenkin. Kuva kuvalta, tarina tarinalta, Kimmo rakentaa meille kokonaiskuvaa Suomen luonnon tunnusomaisista lajeista, jotka yhdessä muodostavat monimuotoisen kokonaisuuden, ravintoketjun, jonka jokainen osa on elintärkeä.
Metsä elää on myös kuvallinen aikamatka, joka kuljettaa meidät viimeisiltä erämailta ihmisen muokkaamille maille. Luonnontilaista luontoa on nykyään maassamme enää pieninä murusina siellä täällä. Osa lajeista on taantunut vanhojen metsien hävitessä, osalla on ollut edellytykset sopeutua elämään ihmisen muokkaamissa ympäristöissä.
Tieteellisiin tutkimuksiin nojaten teos tarkastelee eri eläinlajien käyttäytymisen saloja ja pohtii niiden elämän keskeisiä asioita, kuten älykkyyttä, sosiaalisuutta ja vanhemmuutta. Metsä elää -teoksessa tapaamiemme eläinlajien kautta pääsemme näkemään, että meidän ja muiden eläinlajien eroista huolimatta meitä yhdistää edelleen samat keskeiset asiat.
- Kustantaja / Valmistaja Docendo
- ISBN 9789523820074
- Tuotekoodi 9789523820074
- Kirjoittajat Kimmo Ohtonen
- Lukijat Pirjo Heikkilä
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Metsät ja metsämaat; Luonto
- Ilmestymispäivä 17.11.2020
- Vuosi 2020
- Tuoteryhmä Äänikirjat, tieto
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Kesto 02h:32min:00s
- Avainsanat luonto; Suomi; eläimet; metsät; vuodenajat; luonnonvalokuvaus; metsäekosysteemit; luonnonvaraiset eläimet
- Kirjastoluokka 56.8
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Ladattava äänitiedosto
- Tuotemuodon lisätiedot MP3
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Docendo, Piippukatu 7 A 7, 40100, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.