Tiukasti otteessaan pitävä jännitysromaani pureutuu syvälle traagisiin ihmiskohtaloihin lama-ajan jälkimainingeissa.
1990-luvun lama on koetellut Elisaa. Kodin ja työn menettämisessä on jo kerrakseen, mutta niitä seuraa iskuista raskain, Elisan pankinjohtajamiehen tapaturmainen kuolema. Elisalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää selvitä suruvuodesta itsevaltaisen anoppinsa nurkissa. Eräänä päivänä talvisella metsätiellä Elisan onni kuitenkin kääntyy: hän tapaa hiljattain leskeksi jääneen komean arkkitehdin. Rakkaus roihahtaa ensisilmäyksellä, ja pian juhlitaan jo häitä. Kaiken pitäisi viimein olla hyvin, mutta kuka haluaa muuttaa Elisan satumaisen onnen painajaiseksi?
Mies metsätieltä yhdistelee taitavasti romantiikkaa ja salaperäistä jännitystä. Teos on julkaistu alun perin vuonna 2000.
Lukijoiden suursuosikki Pirjo Tuominen on julkaissut yli viisikymmentä teosta, joista suurin osa on historiallisia romaaneja. Tuomisen teokset elävät uutta nousukautta. Niistä välittyy paitsi syvä ihmistuntemus myös Tuomisen laaja kokemus liike- ja talouselämästä.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520475765
- Tuotekoodi 9789520475765
- Kirjoittajat Pirjo Tuominen
- Kannen suunnittelijat Markko Taina
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Psykologinen jännityskirjallisuus; Romanttinen jännityskirjallisuus; Perheromaanit; Kerronnallinen aihe: rakkaus ja ihmissuhteet
- Ilmestymispäivä 15.07.2025
- Vuosi 2025
- Painos 2 (2. p)
- Tuoteryhmä Viihde- ja romantiikkakirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU; RO; JA
- Sivumäärä 360
- Avainsanat 1990-luku; ihmissuhteet; avioliitto; muistot; suomi; lama; maatilat; turvattomuus; lesket; pelot; avioparit; miniät; anopit; toimeentulo; satakunta
- Kirjastoluokka 84.2
- Pituus (mm) 221
- Leveys (mm) 144
- Korkeus (mm) 26
- Paino (g) 450
- Lyhyt koodi 1591521
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.