Yleisradion Ukrainan-toimittajan omakohtainen kertomus sodasta. Ja kansasta, joka taistelee yhtenä rintamana olemassaolonsa ja itsenäisyytensä puolesta.
”Minun on vaikea kuvata sitä tunteiden kirjoa, joka sisälläni velloi, kun Venäjä hyökkäsi täydellä voimalla Ukrainaan: järkytystä, huolta, vihaa, itseinhoa”, toimittaja Maxim Fedorov kuvaa kirjassaan. ”Äitini on ukrainalainen, isä venäläinen.”
Toukokuussa 2022 Fedorov lähti Kiovaan Ylen pysyväksi toimittajaksi. Siitä lähtien hän on seurannut ukrainalaisten sota-ajan elämää lähietäisyydeltä. Ja nähnyt ukrainalaisten pelottomuuden ja lannistumattomuuden.
Jokaisella ukrainalaisella on sodasta omanlaisensa tarina. Osa niistä on koottu tähän kirjaan.
Ukrainassa vietetty aika on ollut Maxim Fedoroville myös omien juurien etsimistä tilanteessa, jossa kaksi identiteetin puolta on joutunut repivän sodan keskelle.
”Ukrainassa sotaan tottuu väkisinkin, ilmahälytyksiin, sähkökatkoihin ja räjähdyksiin. Olen kirjoittanut monia osia tästäkin kirjasta joko räjähdysten jylyn saattelemana tai väestönsuojassa. Mutta vaikka sodan kauhuihin tottuu, yhdestä pelosta ei pääse eroon. Pelosta, jota tuntee muiden puolesta.” – Maxim Fedorov, Kiova
Maxim Fedorov aloitti työskentelyn Ylellä vuonna 2013 venäjänkielisten uutisten toimittajana. Venäjän hyökättyä Ukrainaan hän muutti Kiovaan Ylen ulkomaankirjeenvaihtajaksi. Fedorov on syntynyt ja kasvanut Pietarissa, mutta lapsuuskesiään hän vietti Etelä-Ukrainassa äitinsä suvun luona. Fedorov on valmistunut Helsingin yliopistosta suomen kielen ja kulttuurin maisteriksi.
- Kustantaja / Valmistaja Docendo
- ISBN 9789528501220
- Tuotekoodi 9789528501220
- Kirjoittajat Maxim Fedorov
- Kannen suunnittelijat Emilia Mensalo
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Tositapahtumiin perustuvat sota- ja taistelutarinat; Sotahistoria: toisen maailmansodan jälkeiset konfliktit
- Ilmestymispäivä 03.09.2024
- Vuosi 2024
- Painos 3 (3. p)
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 239
- Avainsanat historia; kokemukset; henkilöhistoria; yhteiskuntakuvaus; kansallinen identiteetti; tulevaisuus; toimittajat (media); 2020-luku; 2010-luku; sodat; pakolaisuus; kansanluonne; venäjä; kansallisuus; ukraina; Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022; kielellinen identiteetti; kielikysymys; Ukrainan kriisi 2014-; venäjän hyökkäys ukrainaan 2022; ukrainan kriisi 2014-; maxim fedorov
- Kirjastoluokka 32.5
- Kirjastoluokan kirjain T
- Uusintapainoksen pvm 17.04.2025
- Pituus (mm) 178
- Leveys (mm) 110
- Korkeus (mm) 14
- Paino (g) 147
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari; Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Docendo, Piippukatu 7 A 7, 40100, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.