Neljä puhuttelevaa, yllättävää tarinaa, joissa onnen pilkahdukset ovat yhtä voimallisia kuin tuonpuoleisen kauhut.
Humoristinen, kypsä, jopa hellä – kuulostaako Kauhun kuninkaalta? Saatat yllättyä. Lyhyen muodon mestari Stephen King ei turhaan ole maailman kuuluisin kirjailija. ”Herra Harriganin puhelin” sisältää klassisen koston haudan takaa, mutta varsinaiset helvetin portit aukaisee pieni, kiiltävä Applen logolla varustettu kapine. ”Rotassa” tavoitellaan kirjallista kuolemattomuutta ja irvaillaan Jonathan Franzenille. ”Mitä enemmän verta” saa Mersumiehestä tutun Holly Gibneyn katsomaan sensaationnälkäistä uutisväkeä uusin silmin. ”Chuckin elämä” pohtii, mikä ihmiselle on loppujen lopuksi tärkeää.
Stephen King (s. 1947) on amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimpia tarinankertojia. Hänen ensimmäinen romaaninsa Carrie ilmestyi 1974, minkä jälkeen hän on kirjoittanut yli 60 kirjaa, jotka ovat kaikki olleet maailmanlaajuisia myyntimenestyksiä. Kingin teosten pohjalta on tehty lukuisia televisiosarjoja ja elokuvia. Useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja voittaneelle Stephen Kingille myönnettiin vuonna 2018 American PENin sananvapauspalkinto. Hän asuu Mainessa vaimonsa, kirjailija Tabitha Kingin kanssa. Heidän poikansa Joe Hill ja Owen King ovat myös kirjailijoita.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520421915
- Tuotekoodi 9789520421915
- Kirjoittajat Stephen King
- Kääntäjät Ilkka Rekiaro
- Kannen suunnittelijat Juri Patrikainen
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Jännityskirjallisuus; Kauhu; Novellit; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 04.01.2021
- Vuosi 2021
- Painos 2 (2. p)
- Tuoteryhmä Jännityskirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU; JA; KA
- Sivumäärä 400
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi If It Bleeds
- Pituus (mm) 232
- Leveys (mm) 161
- Korkeus (mm) 36
- Paino (g) 624
- Lyhyt koodi 2134961
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.