Professori Hans Rekke ja kovia kokenut poliisi Micaela Vargas yhdistävät taas voimansa. Rekke & Vargas -sarjan toinen osa vie lukijan 1990-luvun finanssikriisin ja oligarkkien maailmaan.
Claire Lidman on haudattu Solnan katoliselle hautausmaalle. Hänen miehensä on kuitenkin vakuuttunut siitä, että Claire on elossa, ja haluaa todistaa sen. Hans Rekke ja Micaela Vargas myöntyvät vastahakoisesti selvittämään mahdottomalta tuntuvaa tapausta – ehkä vain saadakseen työskennellä taas yhdessä. Tapaus ei kuitenkaan noudata minkäänlaisia sääntöjä tai logiikkaa. Rekke kohtaa vihollisen menneisyydestään, ja Micaela järkyttyy saadessaan selville, mihin porukkaan hänen kaidalta tieltä eksynyt veljensä on sotkeutunut.
David Lagercrantz (s. 1962) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti, joka on julkaissut paitsi tietokirjoja myös useita romaaneja. Maailmanmaineeseen kirjailijana hänet nosti jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovićin elämäkerta sekä Stieg Larssonin Millennium-romaanisarjan hahmoihin pohjautuvat itsenäiset jatko-osat. Häntä ovat aina inspiroineet poikkeusyksilöt ja oman tiensä kulkijat. Rekke & Vargas -sarjan ensimmäinen osa Mies pimeästä julkaistiin vuonna 2021.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510503829
- Tuotekoodi 9789510503829
- Kirjoittajat David Lagercrantz
- Kääntäjät Hanna Jokela; Onerva Kuusi
- Lukijat Krista Putkonen-Örn
- Kannen suunnittelijat Jonas Haage
- Sarja Rekke
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Ruotsi
- Thema-luokitus Dekkarit: yksityisetsivät ja harrastelijaetsivät; Dekkarit: naisetsivät; Psykologinen jännityskirjallisuus; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 11.04.2024
- Vuosi 2024
- Painos 1
- Tuoteryhmä Äänikirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus JA
- Kesto 11h:21min:00s
- Avainsanat rikolliset; Tukholma; 1990-luku; Ruotsi; katoaminen; menneisyys; poliisit; oligarkit; professorit; finanssikriisit
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Memoria
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Ladattava äänitiedosto
- Tuotemuodon lisätiedot MP3
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- Sivumäärä (Kovakantinen) 400
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.