Ottelinin laaja työ jälleenrakennusaikana, suomalaisen kodin sisustajana alan vasta muotoutuessa, sekä lelumuotoilijana, tarjoavat esimerkkejä hänen innovaatiokyvystään. Ottelin opittiin tuntemaan myös taitavana piirtäjänä ja kommentaattorina, joka lämmin pilke silmäkulmassaan tarkkaili osuvasti niin politiikkaa, kulttuuria kuin ajan trendeäkin.
Kirja perustuu huonekalukokoelmiin, arkistotutkimukseen ja sukuarkiston aineistoon. Kirja käsittelee Ottelinin muotoilullista kädenjälkeä hänen huonekalujen ja piirrosten pohjalta, Ottelinin roolia sodanjälkeisessä sisustusarkkitehtuurin kehittymisessä ja Stockmannin sisustusosaston merkitystä suomalaisessa 40-60-luvun huonekalumuotoilussa.
Kirjassa on omistettu luku myös Ottelinin työlle lasten huonekalujen ja lelujen muotoilijana – hänen ihmisläheinen ja lapsia ymmärtävä otteensa välittyy hänen omien lapsien kertomusten kauttaa kauniiksi sisustusfilosofiaksi, jossa lasten mielikuvituksellisuus on tavoite myös aikuisille. Ottelinin huonekaluja, sisustuskohteita ja -filosofiaa tuodaan kattavasti esille, ja samalla piirtyy kuva ajasta ja ihmisestä – lempeästi kodin ja elämän läpi katsottuna.
- Kustantaja / Valmistaja Arkkitehtuurimuseo
- ISBN 9789525195569
- Tuotekoodi 9789525195569
- Alanimike Sisustusarkkitehdin muoto – En inredningsarkitekt tar form
- Kirjoittajat Laura Berger; Päivi Helander; Silja Koskimies; Päivi Roivainen; Janne Ylönen
- Kääntäjät Tapani Ritamäki; Sebastian Dahlström
- Toimittanut Laura Berger; Päivi Helander
- Kieli Suomi; Ruotsi
- Thema-luokitus Huonekalumuotoilu; Arkkitehdit ja arkkitehtitoimistot; Sisustusarkkitehtuuri
- Vuosi 2023
- Tuoteryhmä Taiteet
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 253
- Avainsanat henkilöhistoria; muotoilu; muotoilijat; taideteollisuus; huonekalut; sisustusarkkitehdit; sisustustaide; huonekalusuunnittelu
- Kirjastoluokka 76.1
- Pituus (mm) 241
- Leveys (mm) 168
- Korkeus (mm) 30
- Paino (g) 778
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Arkkitehtuurimuseo, Kasarmikatu 24, 00130, HELSINKI
- ALV 14,0%















Reviews
There are no reviews yet.