Viihteen kuningatar Danielle Steel kuvaa Hollywoodiin sijoittuvassa romaanissaan vetävästi menestyksen pimeää puolta.
Mainetta, rakkautta ja työn tuomaa tyydytystä – Tallie Jones, 39-vuotias elokuvaohjaaja tuntuu saaneen kaiken. Hänen filminsä ovat kassamagneetteja, eivätkä niille tuhahtele kriitikotkaan. Talliella on myös ympärillään läheisiä ihmisiä, varsinkin tuottajapartnerinsa ja avokumppaninsa Hunter sekä Brigitte, sihteeri johon hän luottaa kuin kallioon. Talliella on tekeillä entistäkin kunnianhimoisempi filmiprojekti, kun kirjanpitäjä havaitsee, että Tallien rahoja karkaa jonnekin hänen tietämättään. Joukko järkyttäviä paljastuksia osoittaa, että hänellä on vihollinen – aivan lähellä. Saadakseen saalistajan kiinni Tallie joutuu uskaltautumaan vaarallisille vesille.Petos on jännittävä tarina maineesta, menestyksestä ja kateudesta. Vaikea kamppailu vaatii sankarittarelta rautaista tahtoa – ja vie hänet kohti uutta alkua.
Kirjoittaminen on ollut Danielle Steelin (s. 1947) intohimo lapsuudesta saakka, ja hänen kirjansa ovat säännöllisesti nousseet Suomessakin bestsellerlistojen kärkeen. Steelin teoksia on suomennettu yli seitsemänkymmentä.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510424179
- Tuotekoodi 9789510424179
- Kirjoittajat Danielle Steel
- Kääntäjät Hilkka Pekkanen
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 02.01.2017
- Vuosi 2017
- Tuoteryhmä E-kirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Avainsanat naiset; ystävät; menestyminen; liike-elämä; elokuvaohjaajat; viholliset; kateus; petos
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Betrayal
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 2.0.1
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.