Lapsi ei opi uusia taitoja komentamalla ja rangaistuksin. Siten saamme aikaan vain loputtomia valtataisteluja, jotka usein johtavat lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen. Tottelemisen sijaan voisimme opettaa lasta ajattelemaan itse ratkaisuja hankaliin tilanteisiin.
Positiivisen kasvatuksen ydin on lapsen empaattinen kohtaaminen. Kun lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi sekä saa tarpeeksi läheisyyttä, vähentää se lapsen stressiä ja pahaa oloa. Tällöin hänen on mahdollista säädellä tunteita ja oppia uusia taitoja.
Tämä käytännönläheinen teos opastaa kasvattajia ja vanhempia toteuttamaan positiivista kasvatusta arjessa. Kirjasta saa helposti toteutettavia työkaluja, joiden avulla voi lisätä lapsen ja aikuisen yhteyttä, opettaa hyvinvointi- ja tunnetaitoja sekä puuttua rakentavasti ei-toivottuun käyttäytymiseen.
Pikkuhiljaa lapsi ymmärtää, että en aio moittia, pakottaa häntä pysymään sylissä tai toimimaan jollain tahtomallani tavalla. Lopulta hän jää syliini. Keinuttelemme pitkän aikaa ja annamme tunteiden viilentyä.
TM Tiia Trogen on työskennellyt yli 20 vuotta eri-ikäisten lasten parissa. Hän on kehittänyt Ilo olla yhdessä! -kasvatusmenetelmän muun muassa positiivisen psykologian tutkimustulosten pohjalta.
- Kustantaja / Valmistaja Santalahti-kustannus
- ISBN 9789523700253
- Tuotekoodi 9789523700253
- Kirjoittajat Tiia Trogen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lastenhoito ja kasvatus
- Ilmestymispäivä 13.08.2020
- Vuosi 2020
- Painos 3 (3. p)
- Tuoteryhmä Terveys, kasvatus
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 302
- Avainsanat kasvatus; henkinen hyvinvointi; positiivisuus; lapset (ikäryhmät); tunnetaidot; positiivinen pedagogiikka; empatia; ratkaisukeskeisyys; positiivinen psykologia
- Kirjastoluokka 38.1
- Pituus (mm) 209
- Leveys (mm) 145
- Korkeus (mm) 27
- Paino (g) 388
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Santalahti-kustannus, PL 303, Aatoksenkatu 8 F, 40101, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.