Tässä kirjassa tunnettu neurotutkija Lisa Feldman Barrett hälventää mystiikkaa harmaan massan ympäriltä. Kirjan seitsemän lyhyttä ja yleistajuista kirjoitusta – sekä yksi tiivis tarina aivojen evoluutiosta – tarjoavat ajatusmaailmaa avartavan katsauksen neurotieteisiin. Kirjasta selviää, miten aivot ovat kehittyneet ja rakentuneet, miksi aivojen rakenteella on merkitystä ja miten sinunkin aivosi työskentelevät yhdessä muiden ihmisten aivojen kanssa ja luovat kaiken, mitä koet. Samalla selviää, miksi on syytä hylätä ihmisen käyttäytymistä määrittävät yleiset myytit, kuten ajatus liskoaivoista tai vastakkainasettelu ajatusten ja tunteiden tai jopa biologisten ominaisuuksien ja kasvatuksen välillä. Kirja on täynnä yllätyksiä, huumoria ja tärkeitä huomioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisenä olemiseen.
Professori Lisa Feldman Barrett (PhD) on arvostettu neurotieteen tutkija. Hän on tehnyt käänteentekevää tutkimustyötä psykologian ja neurotieteen alalla, minkä ansiosta hän sijoittuu siihen yhden prosentin joukkoon tutkijoita, joiden julkaisuja on siteerattu eniten maailmassa.
”Kiehtovaa ja informatiivista, yleistajuista tiedettä parhaimmillaan.”
The Observer -sanomalehti
”Kirja on kuin romaani, jonka päähenkilöinä olemme me kaikki. Lue se! Se saa sinut ymmärtämään paremmin itseäsi ja ihmislajiasi.”
Leonard Mlodinow, kirjailija
“Älykäs ja ilahduttava katsaus sellaisiin aivoihin liittyviin asioihin, jotka useimmat meistä luulevat tietävänsä mutta eivät tiedä.”
Daniel Gilbert, kirjailija
Alkuperäisteos: Seven and a Half Lessons About the Brain
Suomentaja: Eija Tervonen
- Kustantaja / Valmistaja Tuuma-kustannus
- ISBN 9789523704275
- Tuotekoodi 9789523704275
- Kirjoittajat Lisa Feldman Barrett
- Kääntäjät Eija Tervonen
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Fysiologinen psykologia ja neuropsykologia, biopsykologia; Neurotieteet
- Ilmestymispäivä 07.09.2023
- Vuosi 2023
- Tuoteryhmä Terveys, kasvatus
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 182
- Avainsanat psyyke; käyttäytyminen; toiminta; ihminen; sosiaalinen vuorovaikutus; aistimukset; aivot; sosiaalisuus; lapsen kehitys; aivotutkimus; neurotieteet; hermosto
- Kirjastoluokka 59.55
- Alkuperäinen nimi Seven and a half lessons about the brain
- Pituus (mm) 217
- Leveys (mm) 152
- Korkeus (mm) 20
- Paino (g) 338
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tuuma-kustannus, PL 303, Aaltosenkatu 8 F, 40101, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.