Sunzin Sodankäynnin taito (kiin. Sunzi bingfa) on kiinalainen strategiataidon klassikko, jonka opetuksia on yli kahden tuhannen vuoden ajan hyödynnetty muun muassa budo-lajeissa, politiikassa ja liike-elämässä. Sunzin ajattelun ytimessä on käsitys määrätietoisesta mutta joustavasta johtajasta, joka muokkaa toimintatapaansa alituiseen muuttuvien olosuhteiden ja tilanteiden mukaan. Hän on koko ajan tietoinen vastustajan liikkeistä mutta häivyttää samalla omat jälkensä. Tai kuten Sunzi itse asian kiteyttää: ”Tunne vihollisesi ja tunne itsesi, niin et kohtaa ainuttakaan tappiota edes sadan taistelun aikana.”
Uusi suomennos on sujuvaa ja yleistajuista kieltä, eikä se ei vaadi aiempaa tietoutta kiinalaisesta filosofiasta. Teos sisältää koko Sunzin teoksen, Yinqueshanin hautakaivauksista löytyneet tekstit sekä kokoelman muista historiallisista lähteistä löytyneitä katkelmia, joita ei ole aiemmin suomenettu. Kokonaisuus tuo muinaiset opetukset nykylukijalle elävässä ja helposti omaksuttavassa muodossa.
Tero Tähtinen (s. 1978) on suomentaja ja Kiina-tutkija, joka valmistelee parhaillaan klassisen kiinalaisen runouden luontokäsitystä käsittelevää väitöskirjaa. Hän on aiemmin suomentanut kiinan kielestä muun muassa teokset Noudan vettä ja kerään polttopuita. Maallikko Pangin opetukset, Timanttisutra ja Zenmestari Bodhidharman opetukset.
- Kustantaja / Valmistaja Basam Books
- ISBN 9789523790872
- Tuotekoodi 9789523790872
- Kirjoittajat Sunzi
- Kääntäjät Tero Tähtinen
- Sarja Klassikko
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Muinaiset, klassiset ja keskiaikaiset tekstit; Sodankäynnin teoria ja sotatieteet
- Ilmestymispäivä 15.05.2021
- Vuosi 2023
- Painos 4 (4. p)
- Tuoteryhmä Psykologia, filosofia
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 148
- Avainsanat johtaminen; sotahistoria; strategiat; sodat; sodanjohto; sotataito
- Kirjastoluokka 11.9
- Uusintapainoksen pvm 15.05.2025
- Pituus (mm) 215
- Leveys (mm) 146
- Korkeus (mm) 16
- Paino (g) 262
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Basam Books Oy, Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy, 00180, HELSINKI
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.