Kolme naista ja rautaesiripun pitkä varjo.
Sofi Oksasen eeppinen esikoisromaani kuvaa kolmen naisen elämää eri sukupolvien ja yhteiskuntien kehyksissä — isoäidin, äidin ja tyttären näkökulmista. Ote henkilöhahmoihin ja heidän välisiin siteisiinsä on rakastava mutta tiukka; kuvatessaan Katariinan ja Annan elämää kommunistisessa Virossa ja kapitalistisessa Suomessa Oksanen luo tarkkanäköisen ja kaunistelemattoman silmäyksen koko 20. vuosisadan ajankuvaan, idän ja lännen räikeään kahtiajakoon, jonka vaikutukset ulottuvat 1930-luvulta nykypäivään.
Stalinin lehmät on Sofi Oksasen esikoisromaani vuodelta 2003. Se on Viron lähihistoriaa ja Euroopan kahtiajakoa käsittelevän Kvartetti-romaanisarjan ensimmäinen osa. Myöhemmin samassa sarjassa ovat ilmestyneet romaanit Puhdistus (2008) ja Kun kyyhkyset katosivat (2012).
Sofi Oksanenon Suomen menestynein ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Hän on saanut 20 kirjallisuuspalkintoa, muun muassa Finlandian ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Hänen teoksiaan on käännetty yli 50 kielialueelle ja myyty maailmanlaajuisesti miljoonia kappaleita. Ne ovat olleet arvostelumenestyksiä kaikkialla.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510282236
- Tuotekoodi 9789510282236
- Kirjoittajat Sofi Oksanen
- Kannen suunnittelijat Piia Aho
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus
- Vuosi 2003
- Painos 24 (24. p)
- Tuoteryhmä Muut kaunokirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 477
- Avainsanat naiset; kaunokirjallisuus; romaanit; 2000-luku; suomalaiset; yhteiskunnallinen muutos; kehitysromaanit; suomi; ulkopuolisuus; kulttuurierot; maahanmuuttajat; 1940-luku; virolaiset; virolaisuus; naiskirjallisuus; syömishäiriöt; poliittiset vainot; seka-avioliitto; viro; kulttuuriristiriidat
- Kirjastoluokka 84.2
- Pituus (mm) 190
- Leveys (mm) 150
- Korkeus (mm) 32
- Paino (g) 499
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Liepeelliset pehmeät kannet
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.