Vietnamin sodassa taistelleet sotilaat eivät palanneet kotiin sankareina. Moni oli menettänyt sodassa terveytensä, heiltä haluttiin viedä myös kunnia. Sotaa pidetään amerikkalaisten sotana, mutta todellisuudessa sen pohja luotiin jo vuosikymmeniä aikaisemmin siirtomaavallan aikana.
Suomalaisia sotilaita on taistellut Vietnamissa jo Ranskan muukalaislegioonan riveissä Indokiinan sodassa. He olivat nuoria seikkailijoita, merimiehiä ja kotimaansa jättämään joutuneita sotilaita, jotka osallistuivat myös kuuluisaan Dien Bien Phun taisteluun.
Osa palasi kertomaan tarinansa, toiset saivat kaukaisen hautapaikan vihamielisestä maasta. Ranskan jälkeen Yhdysvallat otti läntisen maailman vahtivuoron Vietnamissa. Tähtilipun alla palveli niin amerikansuomalaisia siirtolaisia kuin sotasankareita ja heidän poikiaan. Eräs nuorukainen joutui sotaan Suomen kansalaisena pääkonsulin virheen johdosta, toista Suomen armeija epäili sotilaskarkuriksi. Suomalaisia taisteli Vietnamissa myös Australian univormussa.
Suomalaisten Vietnam-veteraanien rehellisissä tilityksissä kerrotaan myös Vietnamissa käytetyn kasvimyrkky Agent Orangen aiheuttamista ongelmista sotilaille sekä sodan päättymisen jälkeen koetuista traumaperäisistä stressihäiriöistä. Aihe on jälleen noussut ajankohtaiseksi tämän päivän rauhattomassa maailmassa.
Sotahistorioitsija Kari Kallonen on selvittänyt kymmenien miesten kohtalon. Hän kuului suomalaisamerikkalaiseen retkikuntaan, joka löysi Vietnamin sodan salaisessa tehtävässä kadonneen legendaarisen Lauri Törnin helikopterin onnettomuuspaikan viidakkovuorelta.
- Kustantaja / Valmistaja Readme.fi
- ISBN 9789523739826
- Tuotekoodi 9789523739826
- Kirjoittajat Kari Kallonen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Sotahistoria
- Ilmestymispäivä 07.04.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 327
- Avainsanat selviytyminen; henkilöhistoria; sotahistoria; sotakokemukset; sotilaat; suomalaiset; vietnam; sotaveteraanit; Vietnamin sota; vietnamin sota; indokiinan sota (1946-1954); Indokiinan sota (1946-1954)
- Kirjastoluokka 99.1
- Pituus (mm) 216
- Leveys (mm) 154
- Korkeus (mm) 31
- Paino (g) 742
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Ylivetokannet; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Readme.fi, Korkeavuorenkatu 37, 00130, Helsinki
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.