Eilen, viime yönä, kun katselin tähtitaivasta – tähdet ovat alkaneet näkyä taas kesän jälkeen, onhan elokuu, ja täällä metsän tummuuden yllä, ne näkyvät loistavina, tosin iso kasvavan puolikuun mollukka hieman himmensi niitä – kun katselin tähtiä tunsin selvästi että me ihmiset, kaikki oleva, olemme samaa ainetta kuin tähdet ja maailmankaikkeus, avaruustomua ja valoa, etten sanoisi avaruusromua.
Sinisessä muistikirjassa on rakastetun kirjailijan päiväkirjamerkintöjä kahdenkymmenen vuoden ajalta, aamun ensimmäisiä ja niitä, jotka valvottavat öisin.
Punaisen muistikirjan merkinnät ovat kesältä 2014, jonka hän vietti yksinolosta ja luonnonrauhasta nauttien rakkaalla mökillään.
Valkoinen muistikirja sisältää Eeva Kilven pohdintoja loppuvuodelta 1999. Kirjoitustyön lomassa hän pohtii suhteita läheisiinsä, rakkautta, sodan perintöä, iän tuomia rasitteita ja päivänpolitiikkaakin.
Eeva Kilpi (s. 1928) on Espoossa asuva kirjailija ja runoilija. Hänen runsaasti käännettyyn tuotantoonsa kuuluu mm. romaaneja, novelli-ja runokokoelmia ja omaelämäkerrallinen trilogia. Yksi Kilven tunnetuimpia teoksia on Elämä edestakaisin (1964), jossa hän tarkastelee evakkoutta. Evakkokarjalaisuuden lisäksi Kilpi on tunnettu myös ihmissuhde- ja luontoaiheistaan. Hän on näyttänyt suuntaa seksuaalisuuden ja vanhenemisen kuvaajana. Hänet on palkittu monipuolisesta ja yhteiskunnallisesta tuotannostaan mm. SKS:n palkinnolla ja Pro Carelia -kunniamerkillä.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510505205
- Tuotekoodi 9789510505205
- Alanimike Eeva Kilven muistikirjat
- Kirjoittajat Eeva Kilpi
- Kannen suunnittelijat Mika Tuominen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Päiväkirjat ja kirjeet; Kirjallisuudentutkimus: kaunokirjallisuus, romaani- ja proosakirjoittajat; Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus
- Ilmestymispäivä 10.04.2024
- Vuosi 2024
- Painos 1
- Tuoteryhmä Muut kaunokirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 278
- Avainsanat kirjailijat; runoilijat
- Kirjastoluokka 84.2
- Pituus (mm) 194
- Leveys (mm) 132
- Korkeus (mm) 27
- Paino (g) 322
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Ylivetokannet; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.