”Naureskelen roudareittemme kanssa niitä näitä ja ihastelen kattoon nostettua isoa peilipalloa. Se on estetiikaltaan järkyttävän kaukana Eppu Normaalista ja siksi siitä pidänkin. Ristiriita esityksessä sopivasti annosteltuna on poikaa. On hyvä yhdistelmä, kun yleisö välillä liikuttuu ja nauraa pian kainalopierulle
Millaista on muusikon työ, millaista arki ja miltä ne tuntuvat? Kaunistelemattomat tarinat avaavat muusikon epätavallisessa ammatissa vietettyä elämää ja ajatuksia rehellisesti ja päästävät kurkistamaan kulissien taakse. Ne myös kuljettavat lukijan menneiden vuosien muistoihin. Juhan ottamat valokuvat takahuoneista ja treenikämpiltä ovat tärkeä osa kokonaisuutta.
”Sivut on kirjoitettu pääosin, kuten musiikkiakin soitetaan, livenä. Kirjoitusvirheet on korjattu, mutta muuten teksti on sitä, mitä koneen ääreen istuessa on tullut.”
Juha Torvinen on Rovaniemellä syntynyt vasenkätinen muusikko ja yksi Eppu Normaalin perustajajäsenistä. Koulutukseltaan hän on ylioppilas ja mielisairaanhoitaja, sotilasarvoltaan siviilipalvelusmies. Torvinen on muusikon toimen ohella toiminut tamperelaisen Poko Rekords -levyyhtiön tuotantopäällikkönä ja Akun Tehtaalla sekalaisissa tehtävissä. Hän on kirjoittanut aiemmin kirjan Aika normaalia – Tarinoita Eppu Normaalista.
- Kustantaja / Valmistaja Docendo
- ISBN 9789523822894
- Tuotekoodi 9789523822894
- Alanimike Merkintöjä rokkielämästä
- Kirjoittajat Juha Torvinen
- Kannen suunnittelijat Kari Lahtinen; Harri Hinkka
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Populaarimusiikki; Muusikot, laulajat, bändit ja ryhmät; Omaelämäkerrat: taiteet ja viihde; Päiväkirjat ja kirjeet
- Ilmestymispäivä 15.06.2022
- Vuosi 2022
- Tuoteryhmä Musiikki
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 254
- Avainsanat muusikot; yhtyeet; rock; kiertueet; kitaristit; suomi; esiintyminen; festivaalit; musiikkikeikat
- Kirjastoluokka 78.99
- Pituus (mm) 211
- Leveys (mm) 143
- Korkeus (mm) 27
- Paino (g) 380
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Docendo, Piippukatu 7 A 7, 40100, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.