Elizabeth Strout ilahduttaa palaamalla Lucy Bartonin vaiheisiin romaanissa, jossa yllättävä paljastus asettaa jo eroon päättyneen avioliiton täysin uuteen valoon.
Miten helppoa se onkaan, olla naimisissa jonkun kanssa, josta loppujen lopuksi ei tiedä paljonkaan. Ja sitten kun eron jälkeen saa tietää, ei tarvitse enää välittää. Vai tarvitseeko? Kirjailija Lucy Barton on eronnut sopuisasti ensimmäisestä aviomiehestään Williamista jo vuosia sitten, mutta nyt käy ilmi jotakin, joka vie heidät vielä yhdelle yhteiselle matkalle. Amerikan parhaisiin kirjailijoihin lukeutuva Strout on kirjoittanut ehkä lumoavimman romaaninsa, erään avioliiton intiimin muotokuvan.
Elizabeth Strout (s. 1956) on yhdysvaltalainen kirjailija, joka 2009 voitti Pulitzer-palkinnon teoksellaan Olive Kitteridge. Siitä tehtiin Emmy-palkittu ja myös Suomessa ihastuttanut tv-minisarja. Pienoisromaani Nimeni on Lucy Barton oli monien muiden Stroutin teosten tavoin arvostelumenestys, ja Suomessa kirjabloggarit äänestivät sen vuoden 2018 parhaaksi käännösromaaniksi. Pikkukaupunkien joskus niin ahdasta sielunelämää osuvasti kuvaava Strout on kotoisin Mainesta mutta asuu New Yorkissa.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520434984
- Tuotekoodi 9789520434984
- Kirjoittajat Elizabeth Strout
- Kääntäjät Kristiina Rikman
- Kannen suunnittelijat Laura Lyytinen
- Sarja Keltainen kirjasto
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 19.04.2022
- Vuosi 2022
- Painos 3
- Tuoteryhmä Muut kaunokirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 226
- Avainsanat avioliitto; perheet; muistot; avioero; perhesalaisuudet; puolisot; jälleentapaaminen; yhdysvallat
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Oh, William!
- Pituus (mm) 203
- Leveys (mm) 133
- Korkeus (mm) 28
- Paino (g) 306
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Lankasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.