Professori emerita Raija Sollamo on tehnyt mittavan akateemisen uran raamatuntutkijana. Omaelämäkerrallaan hän haluaa kunnioittaa vanhempiaan, jotka vaatimattomissa oloissa kasvattivat ja kouluttivat hänet ja kolme sisarusta ylioppilaaksi. Se avasi tien, joka johti hänet lopulta tutkijaksi, professoriksi, tiedekunnan dekaaniksi ja yliopiston vararehtoriksi.
Tutkimus- ja opetustyön rinnalla Sollamolle tärkeitä alueita ovat olleet naistutkimuksen, feminismiteologian ja tasa-arvon edistäminen.
Merkittävän panoksen kirkon hallinnossa Sollamo on antanut kirkolliskokousedustajana ja Raamatun suomennostyössä.
Kuvatessaan toimintaansa vararehtorina Sollamo avaa muun muassa Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen kehittämistä, teknologian hyödyntämistä opetuksessa sekä tiedekuntarakenteen kehittämistä.
Raija Sollamo on ollut kirjan nimen mukaisesti yliopistolla kuin kotonaan, mutta samaan aikaan oma koti ja perhe ovat olleet hänelle se voimavara, jonka avulla on ollut mahdollista tulla omalla alallaan lasikattojen särkijäksi.

- Kustantaja / Valmistaja Väyläkirjat
- ISBN 9789523962408
- Tuotekoodi 9789523962408
- Alanimike Elämää ja eksegetiikkaa, naistutkimusta ja tasa-arvotyötä
- Kirjoittajat Raija Sollamo
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Elämäkerrat: uskonnollinen ja hengellinen
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 279
- Avainsanat naiset; historia; Raamattu; henkilöhistoria; tutkijat; professorit; Tasa-arvo; naistutkimus; Teologia; Qumran; Helsingin yliopisto; teologit; Päijät-Häme; Vanha testamentti; teologian tohtorit; tieteentekijät; eksegetiikka; feministiteologia; raamatunkäännökset; Padasjoki; Vääksy; Asikkala; Helsingin yliopiston rehtorit; Helsingin yliopiston vararehtorit; teologinen tiedekunta; Vanhan testamentin selitys; Naistutkimus; Tasa-arvotyö; Yliopistokirjastot; Raamatun suomennos; yliopistohallinto; feminismiteologia; kirkolliskokous; kirkolliskokousedustajat; Professorit; Lasikattojen särkeminen
- Kirjastoluokka 99.12
- Pituus (mm) 246
- Leveys (mm) 176
- Korkeus (mm) 28
- Paino (g) 628
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Väyläkirjat Oy, Katajaranta 39, 96400, ROVANIEMI
- ALV 14,0%

Reviews
There are no reviews yet.