Odotettu jatko-osa menestyskirjalle 12 elämänohjetta neuvoo, miten löytää tasapaino kaaoksen ja liiallisen järjestyksen välille
Menestyskirjassaan 12 elämänohjetta psykologian professori Jordan B. Peterson yhdisti rohkeasti modernia neurotiedettä, psykologiaa ja filosofiaa ja tarjosi hämäävän yksinkertaiselta vaikuttavia elämänohjeita, joiden punaisena lankana oli merkityksen ja järjestyksen löytäminen kaoottiselta tuntuvassa maailmassa.
Odotetussa uutuudessaan Peterson linjaa 12 uutta elämänohjetta. Peterson korostaa, että vaikka kaaoksen kesyttäminen on välttämätöntä, liiallinen järjestys voi johtaa tylsistymiseen ja luovuuden tukahtumiseen. Niinpä hän ohjaa lukijaa kokeilemaan rohkeasti uutta ja löytämään potentiaalinsa epäonnistumisen väistämättömästä riskistä huolimatta. Petersonin kiehtovasti ja yllättävästi perustelemia uusia ohjeita ovat muun muassa: ”Luovu ideologiasta”, ”Koeta sisustaa kotisi yksi huone niin kauniiksi kuin mahdollista” ja ”Älä tee mitä vihaat.”
Toronton ja Harvardin yliopistojen psykologian professori Jordan B. Petersonin kirjaa 12 Elämänohjetta – käsikirja kaaosta vastaan on myyty maailmanlaajuisesti yli viisi miljoonaa kappaletta. Hänen YouTube-videoillaan ja podcasteillaan on ollut satoja miljoonia seuraajia, ja hänen kahden vuoden takaisen kirjakiertueensa näki yli 250 000 ihmistä maailman eri kaupungeissa, myös Helsingissä.
Peterson on julkaissut uransa aikana yli sata tieteellistä artikkeliä, ja hänen vuonna 1999 julkaisemansa kirja Maps of Meaning mullisti uskonnonpsykologian tutkimuksen. Peterson perheineen asuu Torontossa.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510488324
- Tuotekoodi 9789510488324
- Alanimike Järjestyksen jälkeen
- Kirjoittajat Jordan B. Peterson
- Kääntäjät Tero Valkonen
- Kannen suunnittelijat Lisa Jager
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Itseapu, henkinen kasvu
- Ilmestymispäivä 01.11.2022
- Vuosi 2022
- Painos 2
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 464
- Avainsanat psykologia; elämänfilosofia; elämäntaito; itsekasvatus; psykologit; kanada; normatiivisuus
- Kirjastoluokka 17.3
- Kirjastoluokan kirjain T
- Alkuperäinen nimi Beyond Order. 12 More Rules for Life
- Pituus (mm) 178
- Leveys (mm) 111
- Korkeus (mm) 40
- Paino (g) 334
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari; Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.