Astu Bridgertonin taianomaiseen maailmaan ja tapaa kahdeksan sisarusta 1800-luvun alun Englannissa. Romanttisen pukudraaman huippusarja on suurmenestys myös Netflixissä! Lumoava Bridgerton-sarja jatkuu tarinalla, jossa järkevä Eloise ryhtyy salaiseen kirjeenvaihtoon – yllättävin seurauksin.
Eloise on itsenäinen ja onnellinen vanhapiika, joka ei tiedä mitä tekisi elämällään – paitsi kirjoittaisi kirjeitä. Sir Phillip on nuori leskimies, maaseudulla viihtyvä ja seurapiirejä kammoksuva. Aivan erilainen kuin Eloise, jonka kanssa hän käy molempia kiehtovaa kirjeenvaihtoa. Kun Phillip tekee yllättävän ehdotuksen, uskaltaako Eloise uhmata sääntöjä ja ottaa elämänsä omiin käsiinsä? Ja onko Phillip kertonut hänelle koko totuuden? Viides osa Bridgertonin sisaruksista kertovassa sarjassa keskittyy tarmokkaaseen ja rohkeaan Eloiseen, joka uskaltaa tehdä omat valintansa.
Yhdysvaltalainen Julia Quinn (s. 1970) opiskeli taidehistoriaa Harvardissa ja päätti sen jälkeen ryhtyä lääkäriksi. Hän ehti kuitenkin saada kustannussopimuksen ennen opintojensa alkua. Quinnin romanttiset historialliset romaanit, joista tunnetuin on Bridgerton-sarja, ovat maailmanmenestyksiä. Bridgerton-kirjoihin perustuva tv-sarja on Netflixin historian katsotuimpia.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520427825
- Tuotekoodi 9789520427825
- Kirjoittajat Julia Quinn
- Kääntäjät Laura Liimatainen
- Kannen suunnittelijat Anna Henriksson
- Sarja Bridgerton
- Sarjanumero 5
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Viihteellinen kaunokirjallisuus: chick lit / lad lit / romanttinen komedia; Romantiikka: historiallinen; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 02.08.2021
- Vuosi 2021
- Painos 1
- Tuoteryhmä E-kirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus RO; HI
- Avainsanat naiset; avioliitto; Iso-Britannia; perheet; rakkaus; 1800-luku; kirjeenvaihto; kosinta
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi To Sir Phillip with Love
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 2.0.1
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- Sivumäärä (Pehmeäkantinen) 330
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.