Tommi Kinnusen vavahduttava uutuus.
Alkukesällä 1945 viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle läpi poltetun Lapin. Naiset eivät kysele toisiltaan, miksi lähtivät saksalaisten matkaan. Kaikki eivät ymmärrä sitä itsekään.
Toinen maailmansota on loppumassa, ja se mikä oli hyväksyttyä vielä eilen, on tänään muuttunut taas kielletyksi. Millaisilta poikkeusaikana tehdyt valinnat vaikuttavat rauhanajan valossa? Millaisia ovat hetket, joina peruuttamattomia päätöksiä tehdään? Millaista on palata takaisin tietäen, että kukaan ei halua ottaa vastaan?
Tommi Kinnusen odotetussa romaanissa ollaan keskellä avaraa erämaata, tien päällä, vapaana suljetuista huoneista, joissa oli tilaa vain miesten myrskyäville tunteille.
Ei kertonut katuvansa on vaikuttava romaani pelosta ja luopumisesta, mutta myös naurusta ja silloin tällöin tuikkivasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.
”Irene ei muistanut, milloin viimeksi olisi poikennut tieltä. Olihan hän lapsena, nuorena tyttönäkin kulkenut metsien halki ja oikaissut laitumien poikki, mutta sitten oli tapahtunut jotakin, joka oli sen lopettanut.”
”Kinnunen, Suomen Ferrante. — Tommi Kinnunen on kirjoittanut jälleen koukuttavan lukuromaanin.”
Helsingin Sanomat
”Ei kertonut katuvansa on koskettava jännitysromaani, jossa vahvat naiset astuvan esiin ilman selittelyjä. Tarina on karun ja kauniin liki täydellinen liitto.”
Maaseudun Tulevaisuus
”Kinnusen romaanissa onkin äärimmäisen kiinnostavaa, miten se menee saksalaismorsiamiin liitetyn kuvaston läpi ja tekee siitä monimuotoisen. Samalla romaani on rankkaa luettavaa, jännittävää tapahtumista ja koskettavaa kerrontaa, jossa ajoittain esiintyy karheaa naurua.”
Turun Sanomat
”Kinnusen toistaiseksi paras”
Kotiliesi
”Usko parempaan huomiseen ja inhimillisempään, rakastavaan maailmaan on Kinnusen romaanin sydämessä roihuava liekki.”
Parnasso
Tommi Kinnunen (s. 1973) on taitava ihmiskuvaaja, joka on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista kirjailijoista. Hänen edelliset romaaninsa Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510450314
- Tuotekoodi 9789510450314
- Kirjoittajat Tommi Kinnunen
- Lukijat Krista Kosonen
- Kannen suunnittelijat Martti Ruokonen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Historialliset romaanit
- Ilmestymispäivä 13.08.2020
- Vuosi 2020
- Painos 1
- Tuoteryhmä Äänikirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus HI
- Kesto 92100
- Avainsanat vaellus; naiset; selviytyminen; saksalaiset; sota-aika; tunturit; kotiinpaluu; suomalaiset; vankileirit; lappi; pelko; yhteenkuuluvuus; yhteistyö; romanssit (ihmissuhteet); lapin sota; sodanjälkeinen aika; Finlandia-palkinto; yhteistoiminta; pohjois-suomi; finlandia-palkinto; pohjois-norja
- Kirjastoluokka 84.2
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Ladattava äänitiedosto
- Tuotemuodon lisätiedot MP3
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- Sivumäärä (Pehmeäkantinen) 351
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.