Liukkonen ei ylitä odotushorisonttia – hän siirtää sen uuteen paikkaan
”Mutta etkö muka toisinaan, vielä selkiytymättöminä intervalleina, herää, havahdu, kuin sukelluksista, suussa outo kumimainen maku? Eikö huone mistä heräät näytä aina ventovieraalta, loimuavan valkoiselta, ja sinä harot itseäsi hereille saostuneen valon seasta, kuin verhoihin takertuneena, ja ajattelet, että oudolla maulla suussa on jotain tekemistä tämän kaiken kanssa, suolaisen kumin maulla.”
Tässä on henkilökaartimme: Henri Classic, jonka tehtävänä on suunnitella aivan uudenlainen elokuvateatteri; Samuel Classic, joka harmittelee ettei ole elänyt atsteekkien aikaan; Silvia Classic, joka kirjoittaa lastenkirjoja täynnä koprofiliaa ja kunnallispolitiikkaa; Nikolei Bidé, joka on maankuulu hyönteisruokakokki; Olof Beskow, joka tekee ahdistavia mainoksia dildoista jotka eivät tyydytä. Ja monia, monia muita.
Heidän kiertoratojensa keskipiste on yhteinen: kaikenkattava projekti, jolla pyritään kolmiulotteistamaan elämä kaikkineen. Tuntuuko sinusta, että sinua tarkkaillaan? Ei ihme.
Miki Liukkonen (1989–2023) kirjoitti viisi romaania, kolme runokokoelmaa ja yhden aikuisille tarkoitetun kuvakirjan. Hänen tuotantonsa näyttää ihmiset ja koko maailman kaikessa kauneudessaan, runsaudessaan ja neuroottisuudessaan, hänen teoksissaan olemassaolon yksityiskohtien paljous sataa lukijan ylle vertausten ja metaforien kukkaistulvana.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510450925
- Tuotekoodi 9789510450925
- Kirjoittajat Miki Liukkonen
- Kannen suunnittelijat Jussi Karjalainen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus
- Ilmestymispäivä 30.09.2021
- Vuosi 2021
- Painos 4
- Tuoteryhmä Muut kaunokirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 1035
- Avainsanat elämä; ruoanvalmistus; lastenkirjallisuus; arkkitehdit; suunnittelu; arvot; kirjoittaminen; elämäntapa; ihannointi; hyönteiset; kokit; ironia; valmistus; lastenkirjailijat; elokuvateatterit; seksivälineet; ajan henki; asteekit; arvot (käsitykset); mainokset; merkitykset (tieto)
- Kirjastoluokka 84.2
- Uusintapainoksen pvm 05.10.2023
- Pituus (mm) 227
- Leveys (mm) 158
- Korkeus (mm) 73
- Paino (g) 1219
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.