Zagrebilaisesta kerrostalosta löytyy neljä teloitettua miestä. Surma-asunto on Britannian valtion omistuksessa, mutta kukaan ei tunnu tietävän mitään sen asukkaista.
Puolustusvoimain erityisasiantuntija Daniel Kuisma on juuri saanut vapauttavan tuomion sotarikosoikeudenkäynnissä, kun hänen luokseen ilmestyy odottamaton vieras. Daniel luulee jättäneensä vihdoin taakseen yli kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat Balkanilla, mutta vieras kertoo hänelle jotain, mikä saa hänet hyppäämään empimättä Zagrebin-koneeseen. Vaarassa on kenties tuhansien ihmisten henki.
Haadeksen kutsu sukeltaa suoraan pahuuden pimeään ytimeen, josta kukaan ei palaa entisellään – jos ylipäätään palaa.
Max Seeck (s. 1985) on espoolainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja, jonka esikoisdekkarille Hammurabin enkelit myönnettiin Suomen Dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja. Seeck on noussut nopeasti kotimaisen trillerikentän kovimmaksi pelaajaksi. Hän hallitsee vauhdikkaan tarinankuljetuksen ja onnistuu nerokkailla juonenkäänteillään vetämään kerta toisensa jälkeen maton lukijan jalkojen alta. Haadeksen kutsu on Seeckin kolmas romaani ja jatkaa Hammurabin enkeleiden ja Mefiston kosketuksen tarinaa.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520468439
- Tuotekoodi 9789520468439
- Kirjoittajat Max Seeck
- Kannen suunnittelijat Ville Laihonen
- Sarja Daniel Kuisma
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Dekkarit; Jännityskirjallisuus
- Ilmestymispäivä 01.10.2024
- Vuosi 2024
- Painos 1
- Tuoteryhmä Kotimaiset pokkarit
- Tuotepääryhmä Pokkarit
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus JA
- Sivumäärä 469
- Avainsanat agentit; kosto; kaupungit; Balkanin niemimaa; vaikutukset; tiedustelupalvelut; sodat; joukkomurha; Zagreb; hakkerointi; paluu
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain T
- Pituus (mm) 178
- Leveys (mm) 110
- Korkeus (mm) 28
- Paino (g) 265
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot A-formaatin pokkari; Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.