Kauhuagentti Nelli Rapp -sarjan neljännessä seikkailussa selviää, kuka todella hallitsee metsää. Martin Widmarkin sopivasti pelottava, hauska ja helppolukuinen sarja jatkuu Emil Maxénin nelivärikuvituksella.
Nelli ja hänen koiransa Lontoo vierailevat Taikametsässä, jossa he kohtaavat kaksi insinööriä. Miehet väittävät, että koko metsä pitäisi kaataa, jotta sinne voidaan rakentaa tie. Maan pitää kuitenkin olla riittävän vakaa. Kun Lontoo katoaa jäljettömiin kuusikkoon, Nellin on ryömittävä perässä. Yhtäkkiä hän on kasvotusten kenenpä muun kuin itse Vuorenkuninkaan kanssa – muinaisen miehen, joka hallitsee Taikametsää mutta jolla ei ole aavistustakaan, miten pelastaa valtakuntansa vaaralta. Onneksi Nelli keksii, että heidän täytyy herättää jättiläinen. Koska kun jättiläinen yli tuhannen vuoden unien jälkeen alkaa taas liikkua, maa kirjaimellisesti tärisee jalkojen alla…
Martin Widmark (s. 1961) on yksi Ruotsin suosituimmista lastenkirjailijoista. Widmark on saanut kotimaassaan lukuisia kirja-alan palkintoja, ja hänen teoksensa komeilevat jatkuvasti myyntilistojen kärjessä. Suomessa Widmark tunnetaan parhaiten suositusta Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjastaan. Aiemmin mustavalkoisena julkaistun Nelli Rapp -sarjan uuden nelivärikuvituksen on luonut Emil Maxén.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520469979
- Tuotekoodi 9789520469979
- Kirjoittajat Martin Widmark
- Kuvittajat Emil Maxén
- Kääntäjät Outi Menna
- Lukijat Emma Louhivuori
- Kannen suunnittelijat Laura Lyytinen; Emil Maxén
- Sarja Nelli Rapp
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Ruotsi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: kauhu- ja kummitustarinat; Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 03.04.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä E-kirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 7
- Avainsanat hirviöt; agentit; noidat; seikkailu; peikot; maanalainen maailma
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Alkuperäinen nimi Nelly Rapp i Bergakungens sal
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot Synkronoitu ääni; EPUB; Lukittu ulkoasu; EPUB 3.0
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- Sivumäärä (Kovakantinen) 82
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.