Tärkein näistä keinoista on omat elintavat. Ja niillä on voimaa! Elintavat ovat perimmältään yksinkertaisia. Vähitellen niistä on kehittynyt hienojakoisia ja vaikeaselkoisia. Elintapoihin liittyviä tietoja, tuotteita ja palveluja markkinoidaan voimakkaasti. Niistä on vaikeaa erottaa terveyden ja toimintakyvyn kannalta tarpeellisia ja tarpeettomia, vaikuttavia ja vaikuttamattomia, tieteelliseen tietoon ja uskomuksiin perustuvia vaihtoehtoja.
Tässä kirjassa tarkastellaan elintapoja, joilla on vakuuttavasti osoitettu olevan edullisia tai haitallisia vaikutuksia terveyteen ja toimintakykyyn. Kirjassa kuvataan näiden elintapojen merkitystä toimintakyvylle ja terveydelle, ja esitetään suosituksia niiden käytöstä toimintakyvyn säilyttämisessä ja sairauksien ehkäisemisessä ja hoidossa. Professori Vuori painottaa viittä näkökohtaa. Terveiden elintapojen noudattaminen kannattaa aina, eivätkä muutokset parempaan ole milloinkaan myöhäisiä. Monet yksittäisten elintapojen vaikutukset ovat pieniä, mutta niiden kertyminen kasvattaa vaikutukset suuriksi. Useimpia näistä vaikutuksista ei voida saavuttaa muilla keinoilla. Terveelliset elintavat voidaan omaksua ja niitä voidaan noudattaa tavanomaisissa olosuhteissa ilman ylimääräisiä välineitä, varusteita, valmisteita tai kustannuksia, eivätkä ne edellytä sankarillisia suorituksia tai täydellisiä kieltäytymisiä – tupakointia lukuun ottamatta. Terveelliset elintavat voivat antaa sekä vuosia elämään että elämää vuosiin.
Ilkka Vuori (s. 1937) on tullut Suomessa ja kansainvälisesti tunnetuksi ”terveysliikunnan isänä” toiminnastaan liikunnan vaikutusten tutkijana ja liikunnan edistäjänä tehtävissään mm. professorina, UKK-instituutin ensimmäisenä johtajana ja lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä terveys- ja liikunta-alan järjestöissä. Vuori on julkaissut yli 300 tieteellistä artikkelia ja lukuisia kirjoja.
- Kustantaja / Valmistaja Docendo
- ISBN 9789522913098
- Tuotekoodi 9789522913098
- Kirjoittajat Ilkka Vuori
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Ikääntyminen; Eläkkeelle siirtyminen
- Ilmestymispäivä 30.09.2016
- Vuosi 2016
- Tuoteryhmä E-kirjat, tieto
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Avainsanat kipu; elintavat; ravitsemuskäyttäytyminen; diabetes; kolesteroli; terveysvaikutukset; fibromyalgia; liikunta; terveys; masennus; tupakointi; astma; ravinto; uni (lepotila); vaihdevuodet; ikääntyminen; vanheneminen; sairaudet; alkoholinkäyttö; toimintakyky; vanhustentaudit; muistihäiriöt; ylipaino; syöpätaudit; kaatuminen; verenpaine; ikä; verenkierto; reumataudit; sydämen vajaatoiminta; nivelrikko; osteoporoosi; murtumat; virtsanpidätyskyvyttömyys; erektiohäiriöt; keuhkoahtaumatauti
- Kirjastoluokka 59.3
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 2.0.1
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Docendo, Piippukatu 7 A 7, 40100, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.