Lukion psykologian oppimäärän LOPS2021 viidessä moduulissa käsitellään paljon tutkimuksia ja teorioita psykologian eri aihepiireistä, ja niinpä opiskelijan on omaksuttava suuri määrä psykologian käyttämiä käsitteitä. Osa käsitteistä kytkeytyy monien eri lukion psykologian moduulien sisältöihin, joskus keskenään samassa merkityksessä, mutta toisinaan jossain määrin eri merkityksessä asiayhteyden vaihtuessa. Opiskelijan haasteena onkin luoda itselleen kokonaiskuva lukion psykologian sisällöistä.
Tässä kirjassa LOPS 2021 LUKION PSYKOLOGIA SANASTO pyritään antamaan mahdollisuus kokonaiskuvan luomiseen lukion psykologian sisällöstä. Kirjassa on kuusi päälukua. Viisi lukua on nimetty lukion psykologian moduulien mukaan, ja niissä esitetään kyseisen moduuliin sanastoa. Kuudenteen lukuun on koottu kaikki tiedettä, tieteellisyyttä ja psykologista tutkimusta koskeva sanasto. Kirjan lukujen sanastoissa on paljon lukujen sisäisiä ja lukujen välisiä viittauksia osoittamaan sitä, mitkä käsitteet liittyvät toisiinsa. Käsitteet on määritelty kirjassa vain yhden kerran, ja muissa luvuissa, joiden sisältöön käsite liittyy, on viitattu käsitteen varsinaiseen määrittelykohtaan. Seitsemäs luku, hakemisto, antaa mahdollisuuden löytää kirjassa esitettyjä käsitteitä.
Kirjan taitto on suunniteltu siten, että se mahdollistaa kirjan käyttäjälle aktiivisen ja toiminnallisen opiskelun kirjan parissa. Toiminnallisuutta on mahdollistettu useilla eri tavoilla.
– Kirjan sivujen marginaali on jätetty leveäksi, jotta siihen voi merkitä esimerkiksi sivunumeroviittauksia muihin psykologian oppikirjoihin.
– Kirjan sivujen alalaidassa on tilaa kirjoittaa omia lisäyksiä sanastoon.
– Kirjan lukuisat sisäiset viittaukset ohjaavat liikkumaan kirjan eri osien välillä sekä pohtimaan käsitteen merkitystä eri asiayhteyksissä, ja siten luomaan mielessään kokonaiskuvaa lukion psykologian koko oppimäärästä.
Kirja sopii toisen ja sitä ylempien kouluasteiden opiskelijoille täydentämään muiden oppikirjojen sisältöä, ylioppilaskokeeseen valmistautuville sekä myös lukion opintojaksoilla käytettäväksi.
- Kustantaja / Valmistaja Opintoverkko
- ISBN 9789527479285
- Tuotekoodi 9789527479285
- Kirjoittajat Harri Peltomaa; Ilari Kousa
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Oppimateriaalit: psykologia
- Ilmestymispäivä 31.10.2023
- Vuosi 2023
- Painos 3 (3. uud. p)
- Tuoteryhmä Lukiokirjat
- Tuotepääryhmä Oppikirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 16
- Ikäsuositus päättyen 19
- Oppiaine Psykologia (Lukiokoulutus)
- Kurssi 1;2;3;4;5;6
- Sivumäärä 517
- Avainsanat psykologia; kertauskirjat; abiturientit; sanastot
- Kirjastoluokka 14
- Kirjastoluokan kirjain J
- Pituus (mm) 250
- Leveys (mm) 176
- Korkeus (mm) 30
- Paino (g) 1050
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Opintoverkko Oy, Vehkalantie 2 A 16, 04200, KERAVA
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.