Enid Blytonin Salaisuus-sarja on viihdyttänyt nuoria lukijoita jo vuosikymmeniä. Nyt suosittu sarja julkaistaan vihdoin uudelleen ääni- ja e-kirjoina.
Vanhat ystävämme Viisi etsivää ja Vainukoira ovat joutuneet antamaan lupauksen, joka tekee heidät melkein sairaiksi — olla sekaantumatta yhdenkään rikosjutun selvittämiseen. Ainoastaan Pulla on kekseliäisyytensä avulla päässyt tästä lupauksesta. Samaan aikaan konstaapeli Goonin veljenpoika Ern saapuu kaupunkiin. Hän kirjoittelee runoja ja haaveilee suurista seikkailuista. Etsivät keksivät juonen, jonka Ern uskoo todeksi ja ryhtyy selvittämään juttua. Hän kertoo Goonille kaiken kuulemansa, ja kun konstaapeli sekaantuu asiaan, juttu saa monta hassua käännettä, kunnes keksitystä juonesta kehkeytyykin totista totta. Ja mikä kauheinta, Ern joutuu itse roistojen kynsiin. Pullan, Larryn ja Rikin täytyy lähteä etsimään Erniä!
Salapoliisitoimisto Viisi etsivää ja Vainukoira on aina ensimmäisenä ratkaisemassa salaisuuksia ja etsimässä johtolankoja, kun Peterwoodin kylässä tapahtuu kummia. Toimiston nokkelat salapoliisit Larry, Riki, Bes, Kris, Pulla ja Nono-koira penkovat tapauksia, ja konstaapeli Goon tekee kaikkensa päästäkseen eroon lapsista, jotka pistävät nenänsä joka paikkaan!
Enid Blyton (1897–1968) oli yksi 1900-luvun luetuimmista ja menestyneimmistä lasten- ja nuortenkirjailijoista ja UNESCOn laatiman listauksen mukaan maailman kaikkien aikojen käännetyin lastenkirjailija. Hänen valtava tuotantonsa käsittää yli 800 teosta, joista Suomessa ovat tunnetuimpia Viisikko-, Seikkailu-, SOS-, Salaisuus- ja Arvoitus-sarjat.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520453763
- Tuotekoodi 9789520453763
- Kirjoittajat Enid Blyton
- Kääntäjät Lea Karvonen
- Lukijat Emma Louhivuori
- Sarja Salaisuus
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: yleinen; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat; Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 15.06.2023
- Vuosi 2023
- Painos 1
- Tuoteryhmä Äänikirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 9
- Kesto 04h:12min:00s
- Avainsanat nuoret; salapoliisikirjallisuus
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Alkuperäinen nimi The Mystery of the Hidden House
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Ladattava äänitiedosto
- Tuotemuodon lisätiedot MP3
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.