Värikkäästi ja yleistajuisesti kerrottu Venäjän tarina alkaa Kiovan Venäjästä 800-luvun lopulta, kulkee tsaarien Venäjän ja Neuvostoliiton ajan kautta aina Ukrainan sotaan.
Venäjän järjettömältäkin vaikuttavaa toimintaa voi ymmärtää, kun tietää maan johdon päätöksiin ja siten Venäjän toimintaan vaikuttavat tekijät. Suomelle ja suomalaisille Venäjän toimintalogiikan ymmärtäminen on tulevaisuuden kannalta elintärkeää.
Venäjällä korruptio on syvällä yhteiskunnassa, Kreml pelkää demokratialiikkeitä ja Venäjä on muuttunut nykyajan fasistiseksi valtioksi. Venäläiset suhtautuvat meitä joustavammin totuuden ja valheen käyttöön eli niin sanottuun taktiseen totuuteen. Historia on nostalgisoitu Venäjällä, ja historian käyttö vaikuttaa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Erikoispalvelut surmaavat ulkomailla Venäjän vihollisiksi ja pettureiksi nimettyjä toimijoita. Miksi näin? Kirjoittajat avaavat ja selittävät näitä ilmiöitä.
Kirjan taustalla on Martti J. Karin suosittu YouTube-luento, josta tuli vuonna 2022 Suomen katsotuin yliopistoluento (yli 1,6 miljoonaa katsojaa) kautta aikojen.
FT, eversti (evp) Martti J. Kari on Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori ja entinen pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkö sekä näkyvimpiä asiantuntijoita Ukrainan sodan uutisoinnissa. Hän on tutkinut Venäjää yli 30 vuotta. Jyväskylän yliopiston historian professori Antero Holmila on erikoistunut toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja sodan jälkitiloihin.
- Kustantaja / Valmistaja Docendo
- ISBN 9789523824799
- Tuotekoodi 9789523824799
- Kirjoittajat Martti J. Kari; Antero Holmila
- Kannen suunnittelijat Matti Vartiala
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Poliittiset rakenteet ja prosessit; Kansainväliset suhteet; Poliittinen valvonta ja poliittiset vapaudet
- Ilmestymispäivä 05.04.2023
- Vuosi 2023
- Painos 7 (7. p)
- Tuoteryhmä Talous, yhteiskunta
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 380
- Avainsanat historia; yhteiskuntakuvaus; poliittinen historia; informaatiosodankäynti; päätöksenteko; korruptio; järjestäytynyt rikollisuus; turvallisuuspolitiikka; sodat; poliittiset järjestelmät; historiapolitiikka; uhkakuvat; poliittinen väkivalta; hybridisota; venäjä; demokratiavaje; autoritaarisuus; neuvostoliitto; valtio (instituutio)
- Kirjastoluokka 32.5
- Uusintapainoksen pvm 30.01.2025
- Pituus (mm) 230
- Leveys (mm) 157
- Korkeus (mm) 35
- Paino (g) 522
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Ylivetokannet; Kannet laminoitu; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Docendo, Piippukatu 7 A 7, 40100, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.