Roadtrip, jonka tarkoituksena on etsiä koripallon sielua, mutta jonka aikana päädytään puhumaan elämän merkityksestä.
Kun Henrik Dettmann eläköityi Suomen koripallomaajoukkue Susijengin päävalmentajan paikalta, hän ja Saska Saarikoski päättivät lähteä koripallon juurille Yhdysvaltoihin pohtimaan menneitä vuosia ja sitä, mistä koripallossa oikein onkaan kyse. Matkan aikana Dettmann ja Saarikoski tapasivat mielenkiintoisia ihmisiä NBA-pomosta Lauri Markkaseen. Kaksikko ruotii ajatuksiaan tien päällä, ja samalla vahvistuu käsitys siitä, että kun Dettmann ja Saarikoski puhuvat koripallosta, he puhuvat ennen kaikkea elämästä.
Luopumisen tuska, radikaali rehellisyys, organisaation kurssin kääntäminen sekä rakkauden merkitys jokapäiväisessä tekemisessä ovat muutamia teemoja kirjassa, josta löytyviä ajatuksia tekee tuon tuosta mieli alleviivata.
Henrik Dettmann (s. 1958) on koripallovaikuttaja, joka loi suomalaisesta koripallosta menestystarinan ja jonka ajatuksia kuunnellaan myös urheilukentän ulkopuolella. Dettmannilla on Suomen ja Saksan ruorissa 30 vuoden ja yli 400 ottelun kokemus maajoukkueen päävalmentajana, mikä lienee epävirallinen maailmanennätys. Suurimpina menestyksinä Suomen arvokisapaikat, Saksan MM-pronssi ja seurajoukkueiden FIBA Europe Cupin voitto Mitteldeutscherin kanssa.
Saska Saarikoski (s. 1963) on yksi Suomen tunnetuimmista journalisteista ja Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esihenkilö. Hän on myös monipuolinen kirjailija, joka on kirjoittanut niin lastenkirjoja kuin erilaisia tietokirjoja elämäkerroista politiikkaan ja tietenkin koripalloon. Saarikosken ja Dettmannin edellisen yhteistyön tulosta Dettmann – ja johtamisen taito -kirjaa on myyty yli 20 000 kappaletta.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510501122
- Tuotekoodi 9789510501122
- Kirjoittajat Saska Saarikoski; Henrik Dettmann
- Kannen suunnittelijat Tuomo Parikka; Francesco Salvaggio
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Elämäkerrat: urheilu; Koripallo; Itseapu, henkinen kasvu; Matkakertomukset
- Ilmestymispäivä 11.06.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä E-kirjat, tieto
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Avainsanat henrik dettmann; saska saarikoski
- Kirjastoluokka 99.1
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 3.0
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- Sivumäärä (Kovakantinen) 245
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.