Yön maagiset tunnit Tokiossa kuvattuna niin kuin vain Murakami osaa.
Aika ja tila, muistot ja todellisuus kietoutuvat yhteen tarinassa kahdesta sisaresta, loputtomasta unesta ja Tokion yön kummallisista kulkijoista. Siskoista vanhempi, Eri, on vaipunut outoon uneen eikä herää lainkaan. Nuorempi Mari valvoo kaiken aikaa ja lukee yöllä ravintolassa, kunnes häntä tulee häiritsemään ensin jazzmuusikko ja sitten kiinalainen rakkaushotellin emäntä. Samaan aikaan Eri-sisko liikkuu unessaan maailmojen välillä. Läpi yön kello kulkee vääjäämättä kohti aamua ja unenomaisten tapahtumien langat kietoutuvat yhteen. Murakami kuljettaa henkilöitään todellisuuksien välillä taianomaisella otteella.
Haruki Murakamia (s. 1949) on jo ehditty verrata ties kehen: Austeriin, Salingeriin, Chandleriin, Borgesiin. Japanissa hänen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia ja hän on siellä etenkin nuorten lukijoiden suosikki. Myös Murakamin kansainvälinen suosio on huikea, ja yhä useampi uskoo, että jonain päivänä hän vielä saa Nobel-palkinnon.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520420222
- Tuotekoodi 9789520420222
- Kirjoittajat Haruki Murakami
- Kääntäjät Antti Valkama
- Lukijat Toni Kamula
- Kannen suunnittelijat Jussi Kaakinen
- Sarja Keltainen kirjasto
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Japani
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 05.10.2020
- Vuosi 2020
- Painos 1
- Tuoteryhmä Äänikirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Kesto 05h:53min:00s
- Avainsanat kohtaaminen; kaupungit; kahvilat; siskot; uni (lepotila); ajankuvaus; tuntemattomat; japani; yö; piilotajunta; kioskit; tokio; pituus
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Afuta Daku
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Ladattava äänitiedosto
- Tuotemuodon lisätiedot MP3
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.