Merellinen tosielämän seikkailukertomus kertoo rohkeudesta, sisukkuudesta ja huumorin sävyttämästä elämänasenteesta, jolla selviää tiukoistakin paikoista.
Tapio Lehtisen toinen purjehdus maailman vaativampana pidetyssä Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailussa katkesi 75 päivän jälkeen dramaattiseen onnettomuuteen Intian valtameren ja Eteläisen jäämeren rajalla, kaukana mantereesta. Asteria-vene upposi minuuteissa ilman näkyvää syytä.
Teoksessa Lehtinen kertoo sekä hienoista purjehduspäivistä että vaikeista tilanteista merellä jo ennen kohtalokasta haaksirikkoa ja pohtii perinpohjaisesti, mitkä syyt johtivat veneen uppoamiseen. Lehtinen kuvailee myös kokemuksiaan pelastuslautalla, jossa hän vietti vuorokauden Etelä-Afrikan kaakkoispuolella, joka on tunnettu maailman suurimmasta valkohaipopulaatiostaan.
”Asteria oli minulle rakas, seurasin sen uppoamista kuin ystävän kuolinkamppailua”, Lehtinen kertoo.
Ankaratkaan koettelemukset eivät kuitenkaan ole Lehtistä lannistaneet. Syksyllä 2023 hän lähtee jälleen merille, tällä kertaa Galiana-veneen ja yhdentoista nuoren kanssa.
Tapio Lehtinen on suomalainen yksinpurjehtija, joka on osallistunut Golden Globe Race -purjehdukseen kaksi kertaa, vuosina 2018 ja 2022. Vuoden 2018 purjehduksesta häneltä on julkaistu kirja Yksin seitsemällä merellä (yhdessä Ari Pusan kanssa).
Ari Pusa on Suomen kokeneimpia urheilutoimittajia. Hän on ollut Helsingin Sanomien toimittajana lukuisissa eri lajien arvokisoissa ja olympiakisoissa ja julkaissut useita tietokirjoja.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520456665
- Tuotekoodi 9789520456665
- Alanimike Asteria-veneen viimeinen matka
- Kirjoittajat Tapio Lehtinen; Ari Pusa
- Kannen suunnittelijat Timo Numminen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Muistelmat; Purjehdus
- Ilmestymispäivä 15.06.2023
- Vuosi 2023
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 304
- Avainsanat haaksirikot; purjehdus; urheilukilpailut; meret; merimatkat; maailmanympärimatkat; purjeveneet; purjehtijat; merionnettomuudet
- Kirjastoluokka 99.1
- Pituus (mm) 222
- Leveys (mm) 144
- Korkeus (mm) 28
- Paino (g) 444
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.