Christian Harper on hurmaava, tappava ja tarpeeksi fiksu salatakseen asian. Hirviö, joka piiloutuu herrasmiehen täydellisesti räätälöityihin pukuihin. Christian ei juurikaan piittaa moraalista ja vielä vähemmän rakkaudesta, mutta hän ei voi kieltää outoa vetovoimaa, jota hän tuntee kerrosta alempana asuvaa naista kohtaan. Nainen on hänen synkimpien halujensa kohde, ainoa arvoitus, jota hän ei pysty ratkaisemaan. Kun Christianille tarjoutuu tilaisuus päästä lähemmäs, hän rikkoo omia sääntöjään ja päättää tehdä naiselle tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä… Jokaisella hirviöllä on heikkoutensa, ja pian naisesta uhkaa tulla hänen ainoa pakkomielteensä.
Suloinen ja ujo Stella Alonso on sosiaalisessa mediassa saamastaan suosiosta huolimatta sisimmässään introvertti – ja toivoton romantikko. Kahden työnsä ohella Stellalla ei juurikaan ole aikaa tai halua suhteisiin, mutta kun uhka menneisyydestä ajaa hänet vaarallisimman koskaan tapaamansa miehen syliin, hän tuntee ensimmäistä kertaa pitkään aikaan houkutusta heittäytyä täysin tunteidensa vietäväksi. Sillä vaikka Christian saattaa vaikuttaa kylmältä, tämä herättää Stellan uinuvat vaistot: nainen kokee olevansa intohimoinen, suojeltu ja todella haluttu.
Christianin ja Stellan rakkaus kietoutuu kuitenkin salaisuuksien ja valheiden verkkoon. Ja kun totuudet viimein paljastuvat, ne ovat vaarassa murskata alleen kaiken…
Yhdysvaltalainen kirjailija ja BookTok-sensaatio Ana Huang on kavunnut kiihkeällä Twisted-sarjallaan New York Timesin, Wall Street Journalin, USA Todayn ja Amazonin myyntilistojen kärkisijoille. #twistedseries -hastagilla on TikTokissa yli 800 miljonaa näyttökertaa.
Ana Huang kirjoittaa pääsääntöisesti intohimoista new adult -kirjallisuutta ja nykyromantiikkaa. Lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi Huang rakastaa matkustamista, suhtautuu pakkomielteisesti kaakaoon ja ylläpitää lukuisia parisuhteita fiktiivisten poikaystävien kanssa.
- Kustantaja / Valmistaja Word Audio Publishing International
- ISBN 9789180543118
- Tuotekoodi 9789180543118
- Kirjoittajat Ana Huang
- Kääntäjät Laura Haavisto
- Sarja Twisted
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Nykyaikaan sijoittuva romantiikka; Kerronnallinen aihe: rakkaus ja ihmissuhteet; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 11.11.2024
- Vuosi 2024
- Tuoteryhmä E-kirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU; RO
- Kirjastoluokka 84.2
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; EPUB 2.0.1
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Word Audio Publishing International, Södergatan 3, 21134, MALMÖ SWEDEN
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.