Pasi Räty on tuomittu kaksi kertaa elinkautiseen ja istuu edelleen linnassa. Härkönen on haastatellut Rätyä joskus Turun Sanomiin, ja silloin Räty sanoi, ettei voi tietää, tappaako hän vielä. Kirjan teon yhteydessä Härkönen meni Turun vankilaan tapaamaan Rätyä. Sen sijaan, että Räty olisi antanut haastattelun, hänen aikeinaan oli ilmeisesti vahingoittaa toimittajaa.
Räty on istunut tiettävästi Suomen toiseksi pisimmän elinkautisen eli 22 vuotta. Ensimmäisen murhan Räty teki vuonna 1990 neljälläkymmenellä puukoniskulla, ja toisen murhan vuonna 2012 oltuaan kuukauden vapaana. Oikeus tuomitsi molemmat teot raakuuden ja julmuuden perusteella murhana. Kummassakaan niistä ei ollut järjellistä motiivia.
Härkönen käsittelee kirjassa Rädyn elämänkaarta käyttäen lähteenään asiakirjoja, kuten mielentilatutkimusta, ja myös asiantuntijoiden haastatteluja. Teoksessa käsitellään myös jonkin verran muita rikollisia ja avataan Suomen oikeuskäytäntöjä. Kirjassa otetaan faktojen perusteella kantaa siihen, miksi Rädyn kaltaisia pysyvästi vaarallisia henkilöitä ei pitäisi koskaan enää päästää vapauteen.
Rebekka Härkönen on Turun Sanomien palkittu rikos- ja oikeustoimittaja.
- Kustantaja / Valmistaja Deadline Kustannus
- ISBN 9789527396254
- Tuotekoodi 9789527396254
- Alanimike Kaksinkertaisen elinkautisvangin tarina
- Kirjoittajat Rebekka Härkönen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Tositapahtumiin perustuvat rikostarinat: sarjamurhaajat ja murhaajat
- Ilmestymispäivä 27.10.2021
- Vuosi 2021
- Tuoteryhmä Talous, yhteiskunta
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 216
- Avainsanat historia; tieto; rikolliset; rikos; vangit; true crime; murha; rikoksentekijät; persoonallisuushäiriöt; väkivaltaisuus; psykopatia; aggressiivisuus; henkirikokset; murhaajat; päihdeongelmat; väkivaltarikokset; elinkautinen vankeus; rangaistukset; syyntakeisuus; rikoksen uusiminen; vankeusrangaistus; mielentilatutkimus; uusintarikollisuus; oikeuspsykiatria
- Kirjastoluokka 30.16
- Pituus (mm) 215
- Leveys (mm) 137
- Korkeus (mm) 20
- Paino (g) 412
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Deadline Kustannus, Eerikinkatu 1 (liikehuoneisto 1), 00180, Helsinki
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.