Lucinda Rileyn Vangittu kauneus on taianomainen lukuromaani rakkaudesta, elämää mullistavista valinnoista ja kahden suvun yhteen kietoutuvista kohtaloista.
16-vuotias Brett Cooper saapuu rapistuvaan yorkshireläiskartanoon viettämään kesää sukulaistensa hoivissa. Sukulaisten, joita hän ei ole koskaan aiemmin tavannut. Hän olisi mieluummin jossain aivan muualla, kunnes kartanon keittiöön astelee taloudenhoitajan tytär, lumoava Leah Thompson.
Nuorten herkästä rakkaustarinasta alkaa uskomaton matka, joka sinkauttaa Leahin supertähteyteen ja maailman muodin pääkaupunkeihin. Brett luo uraa perheyrityksessä ja katsoo voimattomana vierestä, kun hänen isänsä kamppailee tuskallisten muistojensa kanssa. Paljastuessaan suvun tarkoin varjellut salaisuudet salpaavat hengen.
Lucinda Rileyn Vangittu kauneus henkii Yorkshiren nummimaisemien tummaa dramatiikkaa ja nopeasykkeisen New Yorkin suihkuseurapiirejä. Nyt ensimmäistä kertaa suomeksi ilmestyvä romaani julkaistiin englanniksi alun perin vuonna 1998. Tämän version on uudelleenkirjoittanut Rileyn poika Harry Whittaker.
Irlantilaissyntyinen Lucinda Riley (1965-2021) oli taiturimainen tarinankertoja, jonka teoksia on käännetty jo lähes neljällekymmenelle kielelle ja myyty kymmeniä miljoonia kappaleita maailmanlaajuisesti. Hänet tunnetaan ympäri maailman huippusuosion saaneen Seitsemän sisarta -sarjan kirjailijana. Lisäksi Rileyn romaaneista on suomennettu Keskiyön ruusu, Enkelipuu, Perhosten huone, Vaarallinen kirje, Oliivipuu, Italialainen tyttö, Orkideatarha, Auroran salaisuus, Kuolema sisäoppilaitoksessa ja Valo ikkunassa.
- Kustantaja / Valmistaja Bazar
- ISBN 9789524035064
- Tuotekoodi 9789524035064
- Kirjoittajat Lucinda Riley
- Kääntäjät Hilkka Pekkanen
- Kannen suunnittelijat Timo Numminen
- Sarja Taianomaisia tarinoita
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Viihteellinen kaunokirjallisuus: chick lit / lad lit / romanttinen komedia; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 27.09.2024
- Vuosi 2024
- Painos 2
- Tuoteryhmä Viihde- ja romantiikkakirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus RO
- Sivumäärä 604
- Avainsanat naiset; salaisuudet; 1900-luku; perheet; menestyminen; aikatasot; elämänmuutokset; perhesuhteet; sukupolvet; rakastuminen; perheyritykset; yhdysvallat; mallit (ammatit); iso-britannia; new york (kaupunki); yorkshire
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi The Hidden Girl
- Pituus (mm) 221
- Leveys (mm) 146
- Korkeus (mm) 94
- Paino (g) 856
- Lyhyt koodi 1533041
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Bazar Kustannus, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.